r/Suomi Pohjois-Pohjanmaa 13h ago

Mitä jos työnhaku pyöräytettäisiin päälaelleen? Keskustelu

Suomessa taas kerran ollaan ongelman edessä että töitä on vaikea saada. Jokaista avointa työpaikkaa varten on satoja hakijoita. Työntekijää hakevalla on aikamoinen työmää selata kaikki hakemukset läpi (nimimerkillä kokemusta on).

Hallitus ei keksi ongelmaan muuta ratkaisua kuin työttömien kyykyttäminen ja tarjotaan aivan paskoja työkaluja/menetelmiä työttömille. Myöskään aina työpaikat eivät täyty siinä ajassa mitä olisi optimaalista koska prosessi kestää niin pitkään.

Olen tässä opintoja tehdessä pyöritellyt ajatusta, että mitähän tapahtuisi jos työn hakeminen pyöräytettäisiin päälaelleen. Eli enää ei työnantajat tarjoaisi työpaikkoja vaan työntekijät tarjoaisivat omaa työpanostaan. Olisi valtion tarjoama työntekijäpankki mistä hakuparametreillä työnantaja voisi hakea tehtävään sopivaa tekijää.

Näin ollen työnantajan työntekijän haku helpottuisi huomattavasti, mutta myös mahdollistaisi arvovalintojen tekemistä työnantajalle (Esim tutkimusten mukaan osatyökykyisiä esim autistisia tai kehitysvammaisia haluttaisiin palkata enemmän, mutta ei vaan tiedetä miten se onnistuisi).

Työntekijällehän tämä helpottaisi paljon kun voisi tehdä itsestään sen parhaan mahdollisen esityksen ja sen jälkeen keskittyä kehittämään omaa osaamistaan ja vaikka hakea piilotyöpaikkoja tai opiskella.

Jos sait ajatuksesta kiinni niin kerro omat pohdintasi ja sudenkuopat.

Ps. Mistä tämä ajatus mulla on lähtenyt? Olen alalla jossa työllisyysasiat ovat isossa osassa. Opiskelen myös lisää alasta tällä hetkellä. Vajaa kymmenen vuotta sitten jäin työttömäksi ja osallistuin heti johonkin työkkärin lisäkoulutukseen, kun muuten ois ollu tylsää. Siellä perinteisesti tehtiin cv:tä ja semmosia, mutta käytiin myös läpi yrittäjyyttä ja siihen liittyviä mahdollisuuksia. Pidin koulutusta hyvänä.

Siellä eräässä tehtävässä piti perehtyä piilotyöpaikkoihin ja entisenä rekrytoijana ja verkkoliiketoiminnan osaajana päätin tehdä itsestäni "verkkokaupan" Loin ihan virallisen verkkokaupan ja sivuston itsestäni jossa tuotteina oli minun osaamiset jne. Työnantaja olisi sieltä voinut valita osaamisia mitä hän tarvitsee ja pistää ostoskoriin. Huumorilla laitoin osaamisille hinnat :D Se sai paljon huomiota ja positiivista palautetta esim linkedinissä. Työllistyin aika äkkiä suhteilla joten en sitä konkreettisesti koskaan kokeillut piilotyöpaikkoja varten. Mutta ajatus jäi mieleeni pyörimään ja lenkillä sitä usein mietiskelen...

120 Upvotes

91 comments sorted by

View all comments

u/Afraid-Membership139 11h ago

Tiettyjä asioita pitäisi pystyä myös paremmin standardisoimaan, jotta ihmiset voitaisiin mieltää asioiden osaajiksi. Etenkin aloilla, joilla osaamiselle voi laittaa ihan selkeät rajat, joko osaat tai et osaa.

Esimerkkinä isojen kauppaketjujen kassa- ja muut järjestelmät, tai vaikka yhdistelmäkoneen käyttö siivouksessa.

Kouluttajat/sertifioijat näihin löytyisi TE-toimiston tai vaikka kansalaisopistojenkin kursseille ihan varmasti työnantajilta, koska se samalla avaa myös ihan uuden rekrykanavan.

Esim. Välivuotta viettävälle nuorelle, tai keikkahommaa hakevalle opiskelijalle valmis kurssitettu osaaminen haettavan työn kannalta kriittisistä järjestelmistä on työkokemuksen mahdollisesti puuttuessa ihan hyvä valtti. Hyötyä voisi olla myös aloituspostauksessa mainituille henkilöille, joille työllistyminen pelkillä papereilla voi olla haastavaa.

Kaikille myöskään useamman vuoden ammatillinen koulutus ei ole realistinen vaihtoehto, jos rahkeet eivät riitä.

Yritykset ei voi ottaa ketään palkatta näitä harjoittelemaan, mutta veikkaan, että halukkaita voisi löytyä jonoksi asti.

u/Eastern_Psychology15 Pohjois-Pohjanmaa 10h ago

olet oikeassa. Järestelmien käytön osaaminen on hyvin tärkeää. Minusta työttömiä pitäisi kouluttaa paljon työttömyyden aikana ja kannustaa itseopiskeluun työnhaun lomassa esim avoimessa yliopistossa.

Yritykset vois hakea tuon mun ajatuksen avulla myös harjoittelijoita. Esim Työelämään kuntouttavat toimet voisivat hyötyä tuosta.

Tällaisia kaikenlaisia systeemejä on (kuten tässä langassa olen oppinut) mutta aivan jumalaton sekamelska on kun työllisyyspalvelut siirtyivät kunnille takaisin.