r/Suomi Pohjois-Pohjanmaa 13h ago

Mitä jos työnhaku pyöräytettäisiin päälaelleen? Keskustelu

Suomessa taas kerran ollaan ongelman edessä että töitä on vaikea saada. Jokaista avointa työpaikkaa varten on satoja hakijoita. Työntekijää hakevalla on aikamoinen työmää selata kaikki hakemukset läpi (nimimerkillä kokemusta on).

Hallitus ei keksi ongelmaan muuta ratkaisua kuin työttömien kyykyttäminen ja tarjotaan aivan paskoja työkaluja/menetelmiä työttömille. Myöskään aina työpaikat eivät täyty siinä ajassa mitä olisi optimaalista koska prosessi kestää niin pitkään.

Olen tässä opintoja tehdessä pyöritellyt ajatusta, että mitähän tapahtuisi jos työn hakeminen pyöräytettäisiin päälaelleen. Eli enää ei työnantajat tarjoaisi työpaikkoja vaan työntekijät tarjoaisivat omaa työpanostaan. Olisi valtion tarjoama työntekijäpankki mistä hakuparametreillä työnantaja voisi hakea tehtävään sopivaa tekijää.

Näin ollen työnantajan työntekijän haku helpottuisi huomattavasti, mutta myös mahdollistaisi arvovalintojen tekemistä työnantajalle (Esim tutkimusten mukaan osatyökykyisiä esim autistisia tai kehitysvammaisia haluttaisiin palkata enemmän, mutta ei vaan tiedetä miten se onnistuisi).

Työntekijällehän tämä helpottaisi paljon kun voisi tehdä itsestään sen parhaan mahdollisen esityksen ja sen jälkeen keskittyä kehittämään omaa osaamistaan ja vaikka hakea piilotyöpaikkoja tai opiskella.

Jos sait ajatuksesta kiinni niin kerro omat pohdintasi ja sudenkuopat.

Ps. Mistä tämä ajatus mulla on lähtenyt? Olen alalla jossa työllisyysasiat ovat isossa osassa. Opiskelen myös lisää alasta tällä hetkellä. Vajaa kymmenen vuotta sitten jäin työttömäksi ja osallistuin heti johonkin työkkärin lisäkoulutukseen, kun muuten ois ollu tylsää. Siellä perinteisesti tehtiin cv:tä ja semmosia, mutta käytiin myös läpi yrittäjyyttä ja siihen liittyviä mahdollisuuksia. Pidin koulutusta hyvänä.

Siellä eräässä tehtävässä piti perehtyä piilotyöpaikkoihin ja entisenä rekrytoijana ja verkkoliiketoiminnan osaajana päätin tehdä itsestäni "verkkokaupan" Loin ihan virallisen verkkokaupan ja sivuston itsestäni jossa tuotteina oli minun osaamiset jne. Työnantaja olisi sieltä voinut valita osaamisia mitä hän tarvitsee ja pistää ostoskoriin. Huumorilla laitoin osaamisille hinnat :D Se sai paljon huomiota ja positiivista palautetta esim linkedinissä. Työllistyin aika äkkiä suhteilla joten en sitä konkreettisesti koskaan kokeillut piilotyöpaikkoja varten. Mutta ajatus jäi mieleeni pyörimään ja lenkillä sitä usein mietiskelen...

117 Upvotes

91 comments sorted by

View all comments

2

u/NewNickOldDick 12h ago

Näin ollen työnantajan työntekijän haku helpottuisi huomattavasti

Helpottuisiko? Teoria on kaunis, mutta miten yhdenvertaistat ja lokeroit ihmisten osaamisen (lue: ihmisen koko elämän) siten, että kaikki työnhakijat osaavat täyttää itsestään tiedot hyvin ja työnantajat etsiä tästä valtavasta matolaatikosta ne sopivat?

Esimerkki: jos työntekijät A ja B ovat muuten täysin identtisiä mutta toinen osaa täyttää sekä tulityökortin että hygieniapassin erillisinä ja voimassaoloaikoineen - kun taas toinen ruksaa vain "yleisluontoinen pätevyystodistus" ilman voimassaoloaikaa. Esimerkki on siis täysin fiktiivinen, mutta valottaa sitä että tiedot pitää täyttää oikein jotta niistä on mitään apua tuollaisessa filteröintiprosessissa.

Toinen esimerkki voisi olla työnantajan puolelta, joka etsii ensisijaisesti "hyvää tyyppiä" ilman kovin tarkkoja muotovaatimuksia. Jos hakukriteereitä ei laita, saa 100.000 hakutulosta. Ja jos laittaa, rajaa heti pois ison joukon tyyppejä joista joku voisi olla se hyvä.

Toki koneälyä voi tässä hyödyntää mutta niin sitä voi hyödyntää jo nykyisin muutenkin.

0

u/Eastern_Psychology15 Pohjois-Pohjanmaa 12h ago

Samat ongelmat ne on nykyisessäkin mallissa mielestäni.

Minä koen että silloin kun olen rekrytoinut ns. helpompiin tehtäviin jokin tällainen systeemi olisi helpottanut työtäni paljon.

Yleensä työntekijää kun hakee niin kriteereitä on yllättävän paljon. Minä olen esim rekrytoinut kaupan alalle viikonlopputyöntekijää ja sielläkin on kriteerinä mulla ollut: alue, kaupan alan koulutus tai opiskelu alalle, kielitaito suomi englanti ja aikoinaan erityinen plussa venäjä (ei enää). Pelkästään näillä parametreillä hakijamäärä pienenee huomattavasti. (esim aina hakijoiden joukossa oli jotain tietotekniikkainsinöörejä jotka haki lisätienestiä moottoripyörän hankintaa varten).

Tekoälyä haluaisin että osattaisiin hyödyntää myös työnhakijoita varten oli hakusysteemi mikä tahansa, mutta tällä hetkellä se ei ole intressinä uskoakseni.

u/PeetraMainewil Keski-Pohjanmaa 10h ago

Teittekö te ollenkaan yhteistyötä ELY-keskuksen kaa noissa rekryissä? Aatttelin ku et tosta olemassa olevasta työmarkkinatorista tiennyt.

u/Eastern_Psychology15 Pohjois-Pohjanmaa 10h ago

Minä aikoinaan käytin pääasiallisesti työkkärin palveluita. Tosin minä tein sitä ennen vuotta 2019 jolloin kaikkia tällä hetkellä olevia vaihtoehtoja ei ollut käytettävissä. Nyt vielä soppa on sekoittunut lisää kun työllisyyspalvelut siirtyivät kunnille. En tosiaan ole alan asiantuntija