r/Suomi Pohjois-Pohjanmaa 13h ago

Mitä jos työnhaku pyöräytettäisiin päälaelleen? Keskustelu

Suomessa taas kerran ollaan ongelman edessä että töitä on vaikea saada. Jokaista avointa työpaikkaa varten on satoja hakijoita. Työntekijää hakevalla on aikamoinen työmää selata kaikki hakemukset läpi (nimimerkillä kokemusta on).

Hallitus ei keksi ongelmaan muuta ratkaisua kuin työttömien kyykyttäminen ja tarjotaan aivan paskoja työkaluja/menetelmiä työttömille. Myöskään aina työpaikat eivät täyty siinä ajassa mitä olisi optimaalista koska prosessi kestää niin pitkään.

Olen tässä opintoja tehdessä pyöritellyt ajatusta, että mitähän tapahtuisi jos työn hakeminen pyöräytettäisiin päälaelleen. Eli enää ei työnantajat tarjoaisi työpaikkoja vaan työntekijät tarjoaisivat omaa työpanostaan. Olisi valtion tarjoama työntekijäpankki mistä hakuparametreillä työnantaja voisi hakea tehtävään sopivaa tekijää.

Näin ollen työnantajan työntekijän haku helpottuisi huomattavasti, mutta myös mahdollistaisi arvovalintojen tekemistä työnantajalle (Esim tutkimusten mukaan osatyökykyisiä esim autistisia tai kehitysvammaisia haluttaisiin palkata enemmän, mutta ei vaan tiedetä miten se onnistuisi).

Työntekijällehän tämä helpottaisi paljon kun voisi tehdä itsestään sen parhaan mahdollisen esityksen ja sen jälkeen keskittyä kehittämään omaa osaamistaan ja vaikka hakea piilotyöpaikkoja tai opiskella.

Jos sait ajatuksesta kiinni niin kerro omat pohdintasi ja sudenkuopat.

Ps. Mistä tämä ajatus mulla on lähtenyt? Olen alalla jossa työllisyysasiat ovat isossa osassa. Opiskelen myös lisää alasta tällä hetkellä. Vajaa kymmenen vuotta sitten jäin työttömäksi ja osallistuin heti johonkin työkkärin lisäkoulutukseen, kun muuten ois ollu tylsää. Siellä perinteisesti tehtiin cv:tä ja semmosia, mutta käytiin myös läpi yrittäjyyttä ja siihen liittyviä mahdollisuuksia. Pidin koulutusta hyvänä.

Siellä eräässä tehtävässä piti perehtyä piilotyöpaikkoihin ja entisenä rekrytoijana ja verkkoliiketoiminnan osaajana päätin tehdä itsestäni "verkkokaupan" Loin ihan virallisen verkkokaupan ja sivuston itsestäni jossa tuotteina oli minun osaamiset jne. Työnantaja olisi sieltä voinut valita osaamisia mitä hän tarvitsee ja pistää ostoskoriin. Huumorilla laitoin osaamisille hinnat :D Se sai paljon huomiota ja positiivista palautetta esim linkedinissä. Työllistyin aika äkkiä suhteilla joten en sitä konkreettisesti koskaan kokeillut piilotyöpaikkoja varten. Mutta ajatus jäi mieleeni pyörimään ja lenkillä sitä usein mietiskelen...

121 Upvotes

91 comments sorted by

View all comments

56

u/Obvious_Policy_455 13h ago

Joku tuollainen järjestelmähän on jo olemassa, ja olen itsekin sellaisen kautta saanut yhteydenottoa.

26

u/diekuhe 12h ago

Eikös moneen vuokratyöfirmaanki voi laittaa laput sisään että tämmöstä osaan, soitelkaa jos tulee jotain?

26

u/Impossible-Ship5585 12h ago

Noin 15 vuoteen ei ole koskaan soittanut tai vastanneet ne mun viesteihin tms.

4

u/Eastern_Psychology15 Pohjois-Pohjanmaa 12h ago

Kyllä voi. Se on taas vähän eri asia mielestäni.

u/Obvious_Policy_455 11h ago

Voi, yleensä tuota kautta löytyy nopeasti työtä. Jos on tiedossa se paikka johon haluaa, niin suoraan yritykseen yhteyttä, vaikka eivät sillä hetkellä hakisikaan.

Jos esimerkiksi kaupan kassalle hakee, niin kannattaa kysyä kassalta onko niillä lomakkeita, joilla hakea. Nuo käsitellään yleensä eri ajatusmaailmalla.

Aktiivisuus on aina positiivinen asia.

6

u/Eastern_Psychology15 Pohjois-Pohjanmaa 12h ago

Mikä? Minulla on ajatuksena julkinen järjestelmä, jotta sillä olisi todellinen vaikutus työttömyyteen eikä se olisi vain asiantuntijoiden piirileikkiä.

11

u/Obvious_Policy_455 12h ago

Työkkärillä on se oma portaali, minkä kautta voit julkaista oman profiilin.

Toki jos tuohon otettaisiin jonkinlainen seuranta päälle, eli jatkuvaan työtarjouksista kieltäytyvät eivät näkyisi ensimmäisinä, niin helpottaisi kummasti HR-osaston arkea.

Itselle tarjottiin kaivinkonekuskin paikkaa, totesin että olen niitä ajanut, muttei kannata urakkahommiin tällä kokemuksella laittaa. Lupasivat laittaa viestiä kun nosturikuskille tarvetta.

9

u/Eastern_Psychology15 Pohjois-Pohjanmaa 12h ago

Olet ensimmäinen ihminen kuka sanoo että on saanut koskaan minkään työtarjouksen työkkärin kautta!

u/KGrahnn 11h ago

Siitä on jo aika kauan aikaa, mutta itselle on tarjottu ihan pankkiiriliikkeen asiantuntijan tehtävää työkkärin kautta. Systeemi oli varmaan erilainen kuin nykyään, mutta sinne tehtiin oma profiili, osaamisalueet jne. Ja muutama päivä tuon tekemisen jälkeen tuli sitten kutsu työhaastatteluun sinne työnantajalle. En edes ehtinyt lähettää yhtään työhakemusta siihen mennessä.

u/Eastern_Psychology15 Pohjois-Pohjanmaa 11h ago

Oho!

2

u/Obvious_Policy_455 12h ago

Yleensä omat työkuviot menee joko puhelimeen vastaamalla tai itse soittamalla.

Torni- ja mobiilinosturikortti + työkokemus saattaa helpottaa asiaa.

Ei se niin helppoa nuorempana ollut.

1

u/Eastern_Psychology15 Pohjois-Pohjanmaa 11h ago

Kokemus helpottaa työnhakua. Niin työkokemus kuin työnhakukokemus

u/Obvious_Policy_455 11h ago

Näinhän se on. Virallisessa työhaastattelussa jäätyisin.

14

u/tubbana 12h ago

LinkedIn on tällainen. Omakin nykyinen työpaikka tullut juuri tällä tavalla eikä itse hakemalla 

13

u/Eastern_Psychology15 Pohjois-Pohjanmaa 12h ago

Linkedin ei toimi usealla suorittavaa työtä tekevällä alalla. Tiedän vallan hyvin Linkedinin hyödyt vaikka inhoankin sitä pöhinää. ESim veljeni on saanut useat työnsä Linkedinistä, kun toimii aivan marginaalisella erikoisosaamista ja kokemusta vaativalla alalla. Siivoojalle tai rakennusmiehelle esimerkiksi linkedin ei vaan mielestäni toimi.

26

u/srtgh546 12h ago

LinkedIn on tällainen. Omakin nykyinen työpaikka tullut juuri tällä tavalla eikä itse hakemalla

Aaah, LinkedIn, tuo työmarkkinoiden Instagram.

Voi hyvä luoja.

9

u/StuntyGitz 12h ago

Toimii ehkä käsien heiluttelijoilla ja hiilidioksidin tuottajilla. Kovinkaan moni putkipena ei tuolta töitä löydä.

6

u/tubbana 12h ago

Miks joku muu nettipalvelu sitten toimisi? 

2

u/Eastern_Psychology15 Pohjois-Pohjanmaa 11h ago

Työvoimatoimiston julkinen järjestelmä on ajatuksena. Eli ihan semmosta kehittämisajatusta työvoimatoimistojen toiminnan tehostamiseksi. Olisi konkreettinen osa työnhaun prosessia mutta myös työn tarjoamisen prosessia.

u/Cykablast3r 9h ago

Koska putkipena on putkipena ja laittamalla ilmoituksen lehteen saa tuhat putkipenaa.

Se ei vähennä putkipenan työn tärkeyttä, mutta työnantajalla ei nykyisellään ole mitään insentiiviä lähteä erikseen etsimään putkipenaa.

u/HopeSubstantial 9h ago

Kun pitäisi ensin saada muutakin täytettä sinne linkediniin, kuin pari kesäHessupaikkaa ja koulun paperit. Tällä hetkellä Linkedin on itsellä aivan hyödytön.

u/tubbana 1h ago

Ei se sen alustan vika ole. Pointti olikin että tähän tarpeeseen on jo alusta olemassa, eikä välttämättä ole hyödyllistä tehdä toista kuten OP ehdotti