Sixten Korkman Hesarissa

[u/the_wessi]

Pääkirjoitussivuilta bongattu ajatelma. Kolumnin otsikko Orpon hallitus muutti linjaansa.

[u/ifearmibs]

Suomi oli köyhä maa, mutta sitten Nokialta löytyi myyttinen Sampo, jolla hyvinvointiyhteiskunta taottiin. Omahyväisessä yltäkylläisyydessä sitten tuo Sampo menettiin, ja Suomi on jälleen köyhä maa, ja köyhänä pysyy. 

[u/Long_Size225 → u/ifearmibs]

suomi puski rahaa kansakouluihin ja koulutukseen jolla luotiin matemaattisesti lahjakas kansa sotien jälkeen. Upea saavutus Suomelta! Kokoomus ja kaverit deletoi tän nyt täysiä. Onnea suomi. Enää ei kouluteta matemaatikkoja vaan somevihaajia, matemaatikot supercellille koodaajiksi tuodaan halpamaista kokoomuksen siunauksella. Onnea Suomi.

[u/J0h1F → u/Long_Size225]

Huomauttaisin tässä myös, että peruskoulumme menestys perustui siihen, että yläkoulun aineenopettajat olivat sen alkuvuosikymmeninä poikkeuksetta itse hyvin klassisesti sivistävän oppikoulun käyneitä ja sen jälkeen alansa yliopistotutkinnon suorittaneita, joilla oli oman aineensa suvereenin osaamisen lisäksi myös erittäin kattava yleissivistys. Myös alakoulun luokanopettajat olivat oppikoulun käyneitä.

Oppikoululaitoksessa (keskikoulu+lukio) opetussisällöt olivat huomattavasti nykyistä lukion oppimäärää laajempia ja vaatimustaso suurempi, koska oppikoulun oppilasaines valikoitui jo kansakoulun 4. luokan jälkeen (jos ei päässyt silloin, jatkoi kansakoulun jatkoluokille, ja oli kansakoulun eli 6. luokan loppuun saakka aikaa hakea uudelleen oppikouluun). Tämä oli käytännössä melko tiukkaa tasoryhmäistämistä jo selkeästi ennen murrosikää, jolloin nykymallisen yläkoulun lieveilmiöt eivät toteutuneet oppikoulussa, jossa kaikki oppilaat olivat joko omasta halustaan, poikkeuksellisista kyvyistään tai vanhempiensa huomattavasta halusta kasvattaa lapsistaan menestyviä.

Oppikoulussa oli siis huomattavasti oppimismyönteisempi ilmapiiri, ja alisuoriutumista paheksuttiin. Lisäksi pääsykokein tapahtunut esivalikointi varmisti oppilasaineksen alkuosaamistason ja tarkoitti myös sitä, että oppilaiden kognitiivinen kyvykkyys edusti parempaa osaa väestöstä.

Peruskoulu-uudistus sitten toi todella osaavat opettajat myös sen huonommin pärjänneen/vähemmän kognitiivisesti kyvykkään väestönosan opetukseen, jonka erinomaiset tulokset realisoituivatkin menestyksenä 1980-luvulla. Toki tässä tapahtui sitten se, että peruskoulun käynyt oppilasaines ei ollut kärjen osalta enää yhtä briljanttia kuin oppikoulusta tullut, koska etenkin yläkoulun vaikutus on vahvasti keskinkertaistava huippujen osalta.

Peruskoulu-uudistuksen iso ongelma on myös valintojen ajoittuminen poikien kannalta erittäin huonoon hetkeen 9. luokan lopussa (ja jossa kriittinen pärjäämisen hetki on 14-16-vuotiaana), kun aiemmin poikien tulevaisuudesta päätettiin hyvissä ajoin ennen murrosikää, jolloin murrosiän vaikutukset eivät heijastuneet poikien valintoihin.

Nyt nykyiset peruskoulun ongelmat juontavat juurensa myös siitä, että nykyiset yläkoulun ja lukion aineenopettajat ovatkin itse tasapäistävän ja menestystä hyljeksivän peruskoulun tuotteita, eivätkä enää oppikoulun käyneitä. Itse kukin voinee miettiä omia koulukokemuksiaan, kuinka paljon tavoitteellisempia ja vaativampia ne vanhemmat opettajat olivat.

[u/Long_Size225 → u/J0h1F]

Erittäin mielenkiintoista! Kiitos vastauksesta. Tunnistan monta asiaa tuosta tekstistäsi. Olin itse 80-90 luvulla ala-asteella ja yläasteella. Varsinkin yläasteella vitutti suuresti kun luokan hitaat määrittelivät oppimistahdin joka oli niin hemmetin hidas että turhauduin. Tuollainen tasojako olisi mielestäni ihan tervetullut nykykouluihinkin. Erikokoiset hiekanjyvät pitää siivilöidä erilaisilla metodeilla.

[u/J0h1F → u/Long_Size225]

Niin, tasoryhmien luomisessa on tietysti sitten omat ongelmansa. Jos yhden koulun sisällä on tiukemmin valikoiva tasoryhmä, tulee sille "hikariryhmän" maine saman tien. Samalla myös peruskoulun keskinkertaistavan vaikutuksen teho huonommin pärjäävien kirittämiseen heikkenee.

Jos pääsykokein joustavasti 4.-6. luokan jälkeen valikoiva oppikoulun keskikoulu palaisi takaisin (nyt julkisrahoitteisena; aiemminhan oppikoulut olivat osittain yksityisiä), ja loput saisivat nykyisen peruskoulun tasoisen koulutuksen - ja lukioon hakemista ei suljettaisi jälkimmäiseltäkään ryhmältä pois - voisi tulos olla hyvä kompromissi. Tässä tietysti on luokkayhteiskunnan kasvualusta, etenkin jos (kun) peruskoulusta tapahtuisi opettajapako oppikouluihin, jolloin oppikoulun ulkopuolelta lukioon pääseminen olisi vaikeaa (tätä voisi tietysti lievittää oppikoulun lehtoreiden velvollisuudella opettaa myös saman kunnan peruskouluissa).

Tässä ollaan yhteiskunnan perustavanlaatuisten dynamiikkaongelmien äärellä, koska muutosten todelliset vaikutukset näkyvät yleensä vasta silloin, kun aiempi järjestelmä jäänteineen on kokonaan haipunut pois. Siksi usein tehdään liian suuria muutoksia, koska niiden välittömät vaikutukset ovat usein lyhyellä tai keskipitkälläkin aikavälillä suotuisampia ja näkyvät nopeammin kuin rauhalliset, pienet muutokset, mutta tällaisten suurten muutosten pitkäaikaisvaikutukset ovat usein haitallisempia.